Kuulutko ”sitkun, mutkun” porukkaan?

Väittämämme mukaan ihmiset voidaan jakaa liikuntavimman mukaan kolmeen kategoriaan: liikuntavimmaiset, kuntosalien rahoittajat ja liikunnan vihaajat. Kokemuksemme mukaan 30% väestöstä on liikuntavimmaisia, jotka löytävät tavat liikkua ja urheilla vaikka kuntosalit ja liikuntapaikat laitettaisiin kiinni. 50% ihmisistä ei vihaa liikuntaa, mutta heiltä puuttuu sisäsyntyinen motivaatio liikkua. Tämä joukko hankkii kuntosalille jäsenyydet elokuussa ja tammikuussa ja toteavat ”kyllä minä sitten kun… kohta… ensi viikolla…”. He ovat niitä, jotka pitävät lukuisat kuntosalit pystyssä ja hankkivat itselleen ulkoisen motivaattorin esim. personal trainerin avukseen liikkeelle lähtemisessä ja liikkeellä pysymisessä. 20% ihmisistä on liikunnan vihaajia, joiden motivoiminen liikunnan pariin on erittäin haastavaa.  

Motivaatio voidaan jakaa sisäsyntyiseen motivaatioon ja ulkosyntyiseen. Sisäsyntyinen motivaatio perustuu siihen, että liikunta itsessään on motivoivaa, kun taas ulkosyntyisellä motivaatiolla tarkoitetaan liikkumista jonkin palkinnon tai sanktion vuoksi. Säännöllinen liikkuminen tarkoittaa usein, että sisäsyntyinen motivaatio on ulkosyntyistä voimakkaampaa, mutta nämä eivät kuitenkaan ole toisten vastakohtia. Vaikka tavoite olisi miten ulkosyntyinen tahansa, se voi johtaa sisäsyntyiseen motivaatioon myönteisen kokemuksen kautta. Mielihyvä, ilo, parempi vointi, painonhallinta ja sosiaalisuus ovat yleisimmät liikuntaan motivoivat tekijät. Sosiaalinen tuki edistää ja mahdollistaa liikuntaan osallistumista. On tutkittu mm. Oulun Yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, että liikuntamotivaatio muodostuu liikunnallisesta pääomasta, jossa on neljä toisiinsa vaikuttavaa osa-aluetta: liikunta-aktiivisuus, liikunta tottumuksena, liikunta voimavarana sekä elämäntilanteen kokeminen liikkumiselle suotuisana. Liikuntamotivaatioon vaikuttavat tekijät vaihtelevat elämän eri vaiheissa ja muuttuvissa elämäntilanteissa.

Ihmisistä 50 % tarvitsee porkkanan

Monissa organisaatiossa on käytössä mm. verkon yli toimivia jumppasovelluksia. ”Meilläkin oli viimeksi jonkinlainen jumppasovellus, mutta se kosahti aina siihen, että hyvin pieni prosenttiosuus käytti sitä aktiivisesti. Ne ovat yleensä niitä, jotka muutenkin liikkuvat ja jumppaavat ja pitävät huolta omasta kunnostaan.” toteaa Sinituotteen toimitusjohtaja Johanna Hamro-Drotzin. Sama trendi on nähtävissä yritysten urheilu- ja harrastekerhoissa, joita käyttää vain pieni osa organisaatioiden henkilöstöstä. Juoksukouluihin ja lajikokeiluihin osallistuu aktiiviset ihmiset, jotka liikkuvat muutenkin.

Keppi & Porkkana -hyvinvointimallissa hyvinvointi ja sen edistäminen lähtevät työyhteisön sisältä. Organisaatioon valmennetaan Tulenkantajia, jotka toimivat organisaation sisällä parhaina tsemppareina ja päivittäisinä taukoliikuttajina omille työkavereilleen. Sosiaalisuus ja kollegojen tsemppi ja motivointi saa ihmiset liikkumaan.

Sinituotteella on otettu käyttöön työhyvinvointimallissa myös ulkosyntyinen motivaatio, kun Johanna Hamro-Drotzin halusi kokeilla, miten pieni taloudellinen kannustin lisää taukoliikuntaan osallistumisen osallistumisaktiivisuutta. Yksittäinen työntekijä saa Sinituotteella jokaisesta kymmenen minuutin taukojumpasta 1,50 euroa lisää virikerahaa. ”Minulla oli koko ajan hyvin vankka usko, että tämä tulee onnistumaan. Ja tämä on ylittänyt ihan kaikki odotukset. Osallistuminen on ollut lähes 100-prosenttista”, toteaa Johanna Hamro-Drotz kokeilustaan tarjota Sinituotteen henkilöstölle porkkana taukoliikuntaan osallistumisesta.

Keho on tärkein työväline ja liikunta elintapana on merkittävä työkyvyn ylläpitämisessä. Ihminen tarvitsee liikuntaa paitsi työn kannalta vaadittavan fyysisen kunnon saavuttamiseksi ja ylläpitämiseen, myös kehon rentouttamiseen tuki- ja liikuntaelinten oireiden ehkäisemiseksi.


Kokemus ja laaja tietopohja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista tekevät meistä parhaan kumppanin

Voisimmeko olla avuksi luomassa organisaatioosi parempaa hyvinvointia? Ota yhteyttä, keskustelemme mielellämme erilaisista toteutusvaihtoehdoista. 

Ota yhteyttä asiantuntijaan ja varaa aika maksuttomaan sparraukseen.

Samankaltaiset artikkelit