Terveys 17.12.2023 ”Painonnosto pitää ryhdin hyvänä”, toteaa Ritva Oksanen

Kun näyttelijä Ritva Oksanen aloitti painonnoston viisi vuotta sitten, hän ei päässyt edes kyykkyyn. Nyt se käy vaivatta. – Olen myös kasvanut viisi senttiä pituutta, hän kiittelee.

Ritva Oksanen, 82, nostaa tangon rinnan eteen, kyykkää ja nostaa sen suorille käsille. Hän tekee liikkeen huolellisesti. Seuraavaksi on vuorossa maastaveto: Ritva koukistaa polvet, vetää tangon reisien läheltä navan korkeudelle ja laskee sen hallitusti alas. Valmentaja Matti ”Masa” Vestman seisoo koko ajan takana tai vieressä ja valvoo, ­että Ritva tekee liikkeet ­oikein. Tarvittaessa valmentaja auttaa, mutta enimmäkseen hän muistuttaa, että Ritva jaksaa kyllä. Painon lisääminen tankoihin tarkoittaa täällä palkintoa.

Näyttelijän silmiin syttyy treenin myötä onnellinen loiste. Hänen hymynsä voisi valaista koko maanalaisen Tempaus-Areenan.

– Kun aloitin, en päässyt kunnolla kyykkyyn. En edes ymmärtänyt sitä, koska liikettä tekee niin harvoin. Olen myös näiden vuosien aikana kasvanut varmaan viisi senttiä pituutta, koska ryhtini on parantunut niin paljon, Ritva sanoo.

Lue koko artikkeli Ritva Oksasesta Terveys.fi sivuilta:

Samankaltaiset artikkelit

  • Yle Akuutti 22.10.2023 ”Liikuntapommi”

    Yle Akuutiin syksyn ensimmäisessä jatkossa puhutaan siitä, kuinka lasten ja nuorten liikkumisen määrä vaikuttaa suoraan siihen millainen on tulevaisuudessa suomalaisen työväestön toiminta ja taloudellinen kantokyky? UKK Instituutin Tommi Vasankari toteaa Yle Akuutin haastattelussa, kuinka 1/3 ekaluokkaisista pojista saavuttaa päivittäiset liikuntasuositukset ja enää vain 1/10 peruskoulun päättävistä 9 lk:n pojista liikuntasuosituksen saavuttaa. Opitaan istumaan ja työelämässäkin…

  • Syväkyykystä ratkaisu selkävaivoihin?

    Suurin ongelma ja vaiva ihmisillä on selkäkipu. Alaselkäkivut ovat yksi urheilijoiden yleisimmistä vaivoista, joista tutkimusten mukaan kärsii 63%. Puhumattakaan liikkumattomista työikäisistä ja heidän kokemistaan selkäkivuista. Asiantuntijoiden mukaan kuitenkin vain 3 % selkävaivoista voidaan leikata ja loput selkävaivat ja kiputilat pystytään kuntouttamaan. Lähde: Terve urheilija -ohjelma, Tampereen urheilulääkäriasema 2021 Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Tuomo Karila törmää…

  • ”Taukojumppa on parasta mitä tässä firmassa on keksitty työntekijöiden hyväksi 30 vuoden aikana”

    FCG Finnish Consulting Group aloitti työhyvinvointihankkeen 2021 keväällä tarkoituksena lisätä organisaatiossa työntekijöiden jaksamista ja fyysistä hyvinvointia koronan paineistamassa ajassa sekä varmistaa yhteisöllisyys etätyön vallatessa asiantuntijatyö. ”FCG:llä ei ole tuotantokoneita, joilla yritys valmistaisi tuotteita myytäväksi. Me myymme palveluliiketoiminnassa ihmisten osaamista ja ammattilaisuutta. Tämän takia on ensiarvoisen tärkeää panostaa henkilöstön jaksamiseen ja terveenä pysymiseen, koska muuten palvelutuotantomme…

  • Keppi & Porkkana on opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen Liikkuvan koulun yksi vaihtoehto lisätä liikuntaa arjessa

    Liikkuva koulu on opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen johtama hanke. Sen tavoitteena on aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä. Keppi & Porkkana on lisätty Liikkuva koulu -toiminnan kumppaniksi ja yhdeksi vaihtoehdoksi lisätä liikuntaa koulupäiviin. Liikkuvan koulun rahoituksesta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Keppi & Porkkana taukoliikunnan avulla on mahdollista parantaa Move! -mittausten tuloksia liikkuvuuden ja lihasvoiman osalta. Liikkuvuus…

  • Helsingin Sanomat 5.10.2023: ”Jokapäiväinen jumppamme”

    Keravan kouluissa on käynnistetty ”Keppi & Porkkana” -hyvinvointihanke, jonka keskiössä on päivittäiset keppijumppatuokiot. Hanke on painonnostovalmentaja Matti Vestmanin ja aerobicin maailmanmestari Tiia Peltosen yhteistyöprojekti, jolla pyritään edistämään lasten ja opettajien fyysistä hyvinvointia ja liikkuvuutta. Keppijumppa koostuu painonnostoliikkeistä ja venytyksistä, jotka tehdään keppien avulla ja joiden tarkoitus on lisätä lihasvoimaa sekä parantaa kehonhallintaa. Ahjon koulussa on…

  • Lukuja, jotka on vaikea uskoa todeksi

    Todella yksinkertainen ratkaisu voi saada aikaan vaikuttavuutta, jota on vaikea uskoa. Merkittävänä tekijänä on ollut yksi pieni asia: päivittäinen työpaikkaliikunta. Kun henkilöstö alkaa taukoliikkumaan päivittäin, vuodessa voidaan tehdä useiden satojen tuhansien euroja säästöjä tuki- ja liikuntaelinsairauspoissaoloista työtehon lisäämisestä puhumattakaan. American Express Global Business Travelin (GBT), entisen SMT:n toimitusjohtaja Kirsi Paakkari pudottelee kovia lukuja johtamansa yrityksen…